1996-2002


Sanktio syntyi Imatralla vuonna 1996, kun pari työtöntä kaverusta Tommi ja Texa tutustuivat jollain työnhakukursilla. Texalla oli jo olemassa jonkinlaista soittokokemusta ja kun mukaan saatiin vielä Kimmo, joka osasi ottaa kitarasta melkein 3 sointua oli soppa valmis. Aluksi rämpyteltiin kolmestaan Texan huoneessa ja soitettiin vuoronperään kuka mitä soitinta kunnes mukaan liittyi Jani joka pestattiin laulajaksi. Hyvin pian kuitenkin huomattiin että Janin sävelkorva oli todella pahasti tulehtunut ja Tommi ryhtyi laulajan pallille. Pian syntyi ensimmäinen ihan oma biisi, joka taisi kertoa Henry Saaren pippelistä ja sitä alettiin sitten jankata kyllästymiseen asti. Jossain vaihessa iski hillitön kunnianhimo ja Bändiin piti saada oikea rumpali. Kotvan aikaa kestäneiden etsintöjen jälkeen haaviin osui Jukkis, joka osoittautui oikein päteväksi nakuttajaksi. Jukkiksen myötä saatiin myös oma treenikämppä, joka oli Jukkiksen kodin alakerrassa.

Alkoi hurja treenaaminen. Sanktio harjoitteli parhaillaan kahdesti päivässä ja useita tunteja kerrallaan. Matkan varrella syntyi koko ajan uusia biisejä ja kohta niitä olikin jo yhden keikkasetin verran. Ensimmäinen keikka buukattiin Imatran kesäkadulle bändikatselmukseen. Kaksi päivää ennen keikkaa kävi ilmi, että kitaristi Kimmo ei pääsekkään keikalle koska ei saanut armeijasta lomaa ja näin ollen Tommin täytyi opetella soittamaan biisit kahdessa päivässa ja soittaa kitaraa ja laulaa keikalla. Keikasta tuli suuri menestys ja se poiki ison jutun bändistä paikallislehteen. Tästä rohkaistuneena bändi suuntasi studioon ja nauhoitti ensimmäisen muistaakseni 11 biisiä sisältäneen demon. Ylpeinä aikaansaanoksestaan kasettia lähetettiin muutamiin levy-yhtiöihin ja jäätiin odottelemaan suurta sopimusta. Ja parin viikkon päästä Tommi saikin soiton Kråklund recordsilta joka tarjosi kustannussopimusta. Noh sopimukseen päästiin ja eikun nauhoittamaan ensimmäistä sinkkua nimeltä ”hammaslääkäriin”. Sinkulla oli kaksi biisiä ja nimibiisin lisäksi siltä löytyi ”kestoloinen” niminen laulelma. Sinkku sain ainakin soundissa ihan mukavat arvostelut ja ei aikakaan kun aloitettiin ensimmäisen pitkäsoiton ”pohjanoteerauksen” nauhoitukset. Osa levystä nauhoitettin Jani Viitasen johdolla Headline studiossa Tampereella, mutta suurin osa Astia Studiolla Anssi Kipon valvovien silmien alla. Levyn biisit soittettin oikeastaan livemeiningillä purkkiin ja nauhoituksiin taisi mennä yhteensä kolme päivää joka on aika vähän koska levyllä taisi olla 18 biisiä.

Keikkoja tehtiin tasaiseen tahtiin ja aluksi keikat myi Ekku, joka hoiteli myös Klamydian keikkamyyntiä, myöhemmin bändi siirtyi Dex-viihteen talliin. Noin vuosi eteenpäin ja ruvettiin nauhoittamaan seuraavaa pitkäsoittoa ”astetta parempaa”. Levyä nauhoitettiin jälleen Astia Studiolla ja nauhoituksia seuraamassa oli Tommin kaveri Jore, joka oli kitaristimiehiä. Pitkien suostuttelujen jälkeen Tommi sai muut pojat ympäripuhuttua ja Jore liittyi orkesteriin toiseksi kitaristiksi. Levy nauhoitettiin loppuun ja taas keikkailtiin. Käytiin silloisessa nuoriso-ohjelma Jyrkissä vetäisemässä livenä kaksi biisiä ja sekös vasta oli maalaispojalle kova juttu:) Jyrkin jälkeen annettiin lehtihaastatteluja ja sitten suorittiin Radio Mafian ja sen ruotsalaisen version haastatteluihin. Astetta parempi- levyllä ollut kappale ”tappaja” sai jopa jonkin verran radiosoittoa ja siitä tulikin yksi keikkojen kestosuosikeista. Kråklund julkaisi kokoelma ep:n ”neljä nahkafagottia” jossa soittivat silloin yhtiön palveluksessa olevat bändit, sanktion lisäksi Kalmydia, Nukkekoti ja FTK. Levy myi listoille asti ja taisi hätyytellä ihan sinkkulistan kärkeäkin. Sanktio teki yhteisen ”paskaa rattaissa” kiertueen Retkibanaanin, Nukkekodin ja Tarrakuvan kanssa. Kierreltiin Suomea ristiin rastiin ja muistoksi jäin yleensä aina hillitön darra:) Retkibanaanin kanssa tehtiin paljon yhteiskeikkoja ja hauskaa riitti.

Kustannussopimuksen päätyttyä Sanktio julkaisi vielä ep:n ei toimi enää vuonna 2001. Levyä painettiin 300 kappaletta ja ne hupenivat käsistä hetkessä, tuolloin Texan tilalle bassoon oli siirtynyt Sami. Näihin aikoihin alkoi yhteishenki rakoilla ja lievää kyllästymistä oli ilmassa. Vuoden 2002 alusta Tommi joutui töiden vuoksi vaihtamaan paikkakuntaa ja samalla päätettiin lyödä pillit pussiin. Tommin osalta musahommat menivät jäihin kokonaan, mutta muuta jäsenet soittelivat vielä keskenään ja kuka missäkin kokoonpanossa. Vuonna 2004 kokeiltiin vielä lämmitellä muutaman kerran, mutta vanha kipinä ei enää ollut tallella. Kitaristi Kimmon muutaessa Helsinkiin homma kuoli lopullisesti. Toinen kitaristi Jore perusti Eturintama nimisen bändin ja soittohommat jatkuivat. Rumpali Jukkis soitti myös kyseisessä orkesterissa sen alkuaikoina. Tommi palasi musiikin pariin vuonna 2008, kun pestautui suomekielistä heavymetallia soittavaan Lautuma orkesteriin laulajaksi. Eturintama ja Lautuma ovat hengissä ja porskuttavat edelleen.

2009-?


Vuoden 2009 alussa Tommin ja Joren tiet jotenkin kohtasivat uudelleen ja päätettiin että kokeillaan yhdet treenit sillä ehdolla että Texa ja Kimmo saadaan mukaan. Kimmo kuitenkin oli samoilemassa jossain itämailla ja hetken harkinnan jälkeen toiseen kitaraan pestattin Joren veli Jakke, joka muuten soittaa rumpuja Eturintamassa. Koitti treenipäivä ja hauskaa oli perskeles soikoon:) Homma oli taas mukavaa ja intoa ja soittamisen iloa oli ilmassa:) Päätettiin jatkaa ja pitää toiset treenit ja alettiin jo puhella keikalle menosta. Kevään aikana harjoiteltiin muutamaan otteeseen ja vanhasta muistista homma sujui kuin rasvattu. Seitsemän vuoden tauon jälkeen Sanktio teki vihdoin ”comeback” keikan Savonlinnassa The Rocks nimessä ravintolassa ja paikalla oli noin 300 innokasta kuulijaa fiilistelemässä nuoruusvuosiaan. Tästä innostuneena Sanktio päätti alkaa keikailla uudestaan ja myös tehdä uutta materiaalia jota on tarkoitus nauhoittaa joskus syksymmällä. Sanktion suurimpana innoittajana ja esikuvana on ollut legendaarinen Ramones ja muut saman tyylisuunnan edustajat. Sanktion biisit kertovat yleensä pieleen menneistä ihmissuhteista ja rakastamisen vaikeudesta, kolmen joskus jopa neljän soinnun kyydittäminä:) Sanktiossa soittavat Jore-kitara, Jakke-kitara, Jukkis-rummut, Texa-basso ja Tommi-laulu.